tiistai 15. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa!

Hei ja ihan alkuun haluan jo valmiiksi sanoa että anteeks. Anteeks, etten oo tullu ilmoittelemaan mitään joka vois selittää mun poissaoloa tän blogin puolelta. Mutta asiahan on siis niin että oon Espanjassa 3kk vaihdossa. Alan olee jo loppu suoralla, enää 24päivää ja sit kotiin! Mutta se on siis yksi syy siihen että en oo tänne paljoa päivitellyt.
Toinen on se että kuten kaikki jotka tätä blogia on seurannut niin on perustunut aika paljolta mun omiin kirjotelmiin. Noh, päätin tossa jokunen kuukausi sitten tehdä vihdoin ja viimein wattpadiin tilin ja kirjottelen sinne nyt muutamaa isompaa projektia, jonka takia tänne ei tuu mitään.
Tuosta ylhäältä, otsikon alapuolelta pääsee sinne mun profiiliin mutta tästäkin pääsee yhtä helposti jos haluaa :) .
Ja kolmas vaikuttava tekijä on mun uusi blogi, joka kertoo tästä vaihdosta. Se on kirjoitettu kokonaan englanniksi, mutta siinä samassa on myös kääntäjä, joka (parhaansa mukaan yrittää) kääntää sen suomeksi, jos joku ei siis ymmärrä englantia tarpeeksi hyvin lukeakseen kokonaisia blogi-tekstejä sillä kielellä. Päivitän sinne joka viikko ainakin kerran. Mutta aloitin sen todella myöhässä joten siellä on vasta 3 postausta. Lisää kyllä tulee ja ajattelin kirjoittaa yhden jo tänään. En toki tiedä että julkaisenko sitä vielä.

Mutta juu tuossa oli nyt vähän selityksiä minun poissaololle täällä. Kuhan palaan suomeen ja asiat palautuu vähän normaalisempaan suuntaan niin alan taas käyttää tätä blogia :) 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sally Green - Puoliksi poissa mietteitä ja mielipiteitä. HUOM Saattaa sisältää pieniä spoilarin palasia!

Eilen, viime lauantaina purskahdin aivan hillitsettömään itkuun. En ole koskaan itkenyt niin paljon, kirjan takia. Sain vihdoin vuoden odotuksen jälkeen Sally Greenin kirjoittaman trilogian Puoliksi paha- sarjan finaali osan käsiini. Ahmin sen 3päivän aikana loppuun ja kun mietin sanaa joka kuvaisi sitä parhaiten, en keksi muuta kuin: vau . Ja sekään ei riitä sitä tunnetta kuvaamaan. Olin odottanut että lopussa käy toisella tavalla mitä kirjassa ennustettiin, mutta se tuli silti yllätyksenä. Lopetus oli raaka ja kaunis samaan aikaan (mutta se ei tarkoita ettenkö olisi toivonut parempaa loppua :D ) .

Kyseinen sarja jakaa paljon mielipiteitä. Jotkut ovat sitä mieltä että se on pelkkää turhuutta ja ajanhukkaa, jotkut taas sitä mieltä että se on aivan mahdottoman kaunista ja julmaa. Kuulun yli 100% tuohon jälkimmäiseen. Se on kaunis, mukaansa tempaava ja se saa mielikuvituksen liikkeelle. Sally Green on kirjoittanut kirjan kiertelemättä ja kaartelematta. Asiat kerrotaan niinkuin ne on eikä koiteta vääristellä niitä ollenkaan. Ja koska pidän siitä että asiat kerrotaan suoraan niin tämän kirjan kerronta upposi. Jään ikävöimään aivan hillittömästi kyseistä maailmaa ja hahmoja.
Sarja alkaa sillä että Nathan (kirjan päähenkilö) on vankina yhden Celia nimisen noidan luona. Nathan on puoliksi valkea ja puoliksi musta, kaikkien hylkäämä mutta samalla kaikkien haluama. Kirja kertoo Nathanin elämästä ja sodasta mustien ja noitien välillä. Samalla kirjassa pohditaan ketä rakastaa ja miten. Kirjassa kasvetaan Nathanin mukana ala-asteelta 22-vuotiaaksi, etsien ja yrittäen selviytyä. En voi sanoa muuta kuin, että kannattaa lukea jos edes vähän nappasi! Kirjassa on huumoria ja kunnon tappelua, mutta sen voin sanoa että sitä lukiessa _ei_ tule tylsää!

torstai 12. toukokuuta 2016

Raato - Novelli

Raato
Kuski kaahasi autoa niin paljon kuin lain sisällä pysty ja horjahdin hieman vasemmalle hänen kääntyessään. Olimme saaneet kuulutuksen auto-onnettomuudesta ja näkiä oli ollut niin shokissa että emme olleet saaneet irti muuta kuin että ’iso auto’ ja tapahtuma paikka oli kaupungin laidalla valtatien loppu pätkässä mistä ajetaan keskustaan. Saavuimme aukiolle ja näin kuinka iso rekka oli puolittain tiellä ja tavallinen henkilö-auto ylösalaisin noin viiden metrin päässä ojassa. Läheiseltä torilta oli tullut katsojia ja ihmiset näyttivät järkyttyneiltä. Syöksyin autosta ulos, olimme parini kanssa ensimmäiset ensihoitajat jotka tänne oli saapunut. ’’Ota mukaan pakki tuolta takaa! Minä menen henkilö-auton luo. Jos tulee muita niin ohjasta heidät rekalle!’’ huusin parilleni ja syöksyin tien yli juuri ja juuri pysähtyneestä autostamme. Auto oli nurin kurin ja etulasi oli pimeänä suuren turvatyynyn takia. En nähnyt lasista mitään, joten kiersin ovelle ja näin ikkunoista kuinka kuski, jonka päättelin äidiksi, roikkui tajuttomana turva vyöstään ja takapenkillä oli yksi 5-vuotias lapsi ja teini-ikäinen tyttö. Vanhempi lapsi huomasi minut.
Joku lähestyi autoa kiireesti ja huusin ’’Apua! Auta en saa siskoani hereille!!’’ tarkensin katsettani nähdäkseni kuka tulija oli, mutta pääni oli vielä hieman sumea iskun myötä.
Kuulin epätoivon ja pelon tytön äänestä. Rupesin avaamaan ovia ja yritin rauhoitella tyttöä. Lopulta hän huusi ’’En minä mitään apua tarvitse vaan he!’’ ja päätin antaa hänen olla. ’’Tule auttamaan!’’ huusin parilleni joka hyppäsi pois rekka kuskin luolta ja syöksyi luokseni. Ensihoitajat huutelivat toisilleen kiivaasti tien reunassa. Toinen heistä lähti juoksemaan niin kovaa kuin pääsi kohti pariani. Rekan kuski oli suurin piirtein kunnossa sillä hän oli ollut niin korkealla, että ei ollut saanut mitään hirveän vakavia vammoja. ’’Anna pakki minulle’’ ojensin sen hänelle ja kuulin kuinka palo-auto lähestyi takanani. Menin heitä vastaan ja kerroin tilanteen, jonka jälkeen he hajaantuivat eri tehtäviin. Menin automme luo valmistelemaan kuljetusta ja nappasin paarit mukaani. Yksi palomiehistä huitaisi kädellään minua päin merkiksi, että nyt on potilas valmiina. Kuljetin paarit ja tärkeimmät varusteet paikanpäälle ja kysyin mikä on tilanne, palomies sanoi’’ Kannattaa tutkia läpikotaisin. Reisi murtunut’’ hän nosti ensihoitajan kanssa naisen paareille. Tämä lähti juoksemaan kohti autoaan pari vieressään. Oli aika pelastaa seuraava neito pulasta ’’no niin, nyt seuraavat! Nostakaa te tuo isompi ja me yritämme saada pienemmän irti!’’ Lähdin pienemmän lapsen luokse ja yritin herätellä häntä, mutta mitään ei tapahtunut. ''Joudumme ottamaan hänet istuimen kanssa, jotta hän pääsisi mahdollisimman ehjänä ulos!'' karjaisin ryhmälleni ja ryhdyimme hommiin.

’’Hei c’amoon! Kyllä mä osaan hoitaa noita juttuja jo ite! Ei sun tarvii tulla mun mukaan joka kerta ja kattoo mun tekemisiä. En oo ekaa kertaa menossa junaan’’ saarnasin äidilleni joka vastasi ’’ei se ole siitä kiinni! Tiedät, että meillä on nyt vähän vaikeaa, varsinkin, kun isäsi on päättänyt lähteä pois, niin haluan pitää kaikki ajan tasalla kaikesta’’ huokaisin. Käännyimme kohti valtatietä ja huusin vielä perään ’’luuletko että minua kiinnostaa mikään mikä isään liittyy? Se idiootti saa vaan pysyykkin poissa ja sun pitää päästä siitä yli!’’ se sai äidin hermostumaan, joten käänsin katseeni tielle ’’hei nuori neiti’’ hän kääntyi katsomaan minuun, tunsin sen hänen tuijotuksestaan ’’hän on sentään isäsi joten vähän kunnioitusta!’’. Huokaisin ja katsoin maalla makaavaa oravan raatoa. Miksi noiden eläinten pitääkin juosta tielle? Eikö niillä ole minkäänlaista aivotoimintaa? Radiossa soi musiikki ja hyräilin sen tahtiin. Nyt jos vien tämän kuorman nopeasti tehtaalle niin pystyn viettämään pari päivää kotona. Se on hyvä. Katson tuulilasin kautta kuinka vieressä ajavassa autossa joku katsoo minuun. Hän on kiihtyneen näköinen ja joku nainen vaahtoaa siinä vieressä. Ihmisten pitäisi kunnioittaa enemmän mitä niillä on eikä odottaa siihen asti kunnes menettävät sen. Tyttö huomaa katseeni ja kääntyy poispäin. 
Mitä toikin nyt tuijottaa! Sekopää. Olen erottavinani torun hänen katseessaan, eihän tiedä mistään mitään. Käännyn kohti äitiä ja jatkan keskustelua ’’Kunnioitusta! Ha ja pah! Se on ehkä vähiten mitä se kaipaa! Et saa alistaa ittees tommoselle! Se..’’ lauseeni jää piiloon suuren metallin kirskunnan alle ja heilahdamme kaikki eteenpäin äidin painaessa jarrut pohjaan.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hyvää vappua!

''Herätyskello soi ja laitan sen kiinni. Ahh vappu-aatto! Tänään pitäisi lähteä kavereiden kanssa keskustaan huudattamaan vähän torvea ja juomaan simaa. Naurahdan ja kysyn ovatko kaverini jo hereillä'' noin saattoi alkaa jonkun aamu tänään, mutta ei minun. Olen vain ollut kotona ja tehnyt piha hommia, lukenut kokeeseen ja ottanut aurinkoa. Kyllä! Luit oikein! Täälläpäin missä asun mittari päätti iskeä +20 ja ulkona on aivan ihana sää! Aurinko paistaa ja pilviä vain muutama ja nekin pieniä. Mummoni kävi tänään kylässä, haki koiransa joka oli meillä hoidossa koska hän oli ukin kanssa viikon Barceloonassa.
Koirat nautti säästä. Niin nautti kyllä muutkin ihmiset :D! Surullista että tulee maanantai.. Meillä nimittäin on läjäpäin kokeita odottamassa että niitä pitäisi tehdä ja sitten pitäisi ehtiä lukea yksi 700sivuinen kirja loppuun, että voin tehdä siitä jonkun sortin esitelmän äidinkielen tunnilla. Kiirettä pitää.Tää oli tämmöne kuulumis postaus, lisään tähän vielä kuvii koirista :)




keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

TUULI - Novelli

Heräsin. Katson ympärilleni ja huomaan makaavani uudella sohvallani. Olin ostanut tämän eilen.
Seinän takaa kuuluu tuttu ääni, joka kysyy ’’Hei rakas ylipäällikköni. Taisi olla sohva nappi ostos, vai?’’ naurahdan ja vastaan ’’jep olihan tämä. Saa makoisat unet. Kuinka aikaiseen oikein olet herännyt?’’ ’’Juuri äsken'' kuuluu vastaus ''mutta käyn kaupassa hakemassa jotain syömistä. Jääkaappi on ihan tyhjä. Ja ainiin käytä koira ulkona!’’ huudan myöntävästi hänen peräänsä. Ja ovi sulkeutuu.
Ihanaa vihdoin sain ylennyksen! Tätä olen odottanut jo monet vuodet! Nyt vaimolla ja minulla on tarpeeksi rahaa päästä pois tästä loukosta. Talo on ränsistynyt ja patterit eivät toimi kunnolla. Ojennan käteni ottaakseni kaukosäätimen pöydältä, mutta sitten joku hiertää selkääni.’’Auh’’vinkaisen ja nousen ylöspäin katsoakseni mitä selälleni tapahtui. Ujutan käteni paidan sisään jotta voin kokeilla kohtaa johon sattuu. Nahka on rullautunut pois paikaltaan ja mietin mistä se voi johtua. Mieleeni hiipii hämärä muistikuva, kun eilen kävimme viettämässä äijien iltaa työporukan kanssa ja kompastuimme baarireissun jälkeen metsässä isoihin puun juuriin. Ilta oli loppunut siihen, että metsän omistaja oli soittanut poliisille, koska pidimme kuulemma liian kovaa ääntä. Pääsimme kuitenkin pelkällä varoituksilla ja sen jälkeen olin tullut suoraan kotiin nukkumaan.
Jostain tulee tuuli joka kantaa mukanaan raikkaan syys ilman. Ikkuna on varmaan jäänyt auki. Harkitsen sen sulkemista mutta lopulta päätän, että kello on vielä aamun puolella ja jään sohvalle makaamaan. Vedän vilttiä päälleni. Ja katson kattoon joka eristää minut taivaasta. Tuosta kylmästä ilmasta joka yrittää tunkeutua sisään. Katto muuttuu. Yhtäkkiä siinä onkin puiden latvoja jotka heiluvat tullessa, lehti tippuu viltilleni ja kun olen nousemassa, huomaan olevani kaatuneen puunrungon päällä.
Jäljellä on vain viltti.